Avioliitto - Avioero
Avioliiton tai avioeron merkitys verotuksessa on vähäinen. Suomessa henkilöitä verotetaan itsenäisesti sekä palkkatuloista ja muista ansiotuloista että pääomatuloista. Eräisiin verovähennyksiin vaikuttaa kuitenkin se, onko henkilöllä puoliso.
Verotuksessa käytetään sanaa puoliso, ja sillä tarkoitetaan henkilöitä, jotka ennen vuoden päättymistä ovat solmineet avioliiton. Myös parisuhteensa rekisteröineet samaa sukupuolta olevat henkilöt rinnastetaan verotuksessa puolisoihin. Puolisoina käsitellään myös avoliitossa asuvia, jos heillä on tai on ollut yhteinen lapsi tai he ovat aiemmin olleet naimisissa keskenään.
Jos olette verotuksessa puolisoita, voi verotuksen toimittamispaikka muuttua. Puolisoilla, joilla on eri kotikunta, verotus toimitetaan vanhemman puolison kotikunnan verotoimistossa. Jos henkilöt ovat samanikäisiä, verotuksen toimittaa sen henkilön kotikunnan verotoimisto, jonka henkilötunnuksen yksilönumero on pienempi.
Tieto avioliitosta tai avioerosta tulee Verohallintoon väestötietojärjestelmän kautta. Siitä ei siis tarvitse erikseen ilmoittaa Verohallinnolle.