Vuoden 2012 verokortissa oleva veronumero ei vaadi useimmilta mitään toimenpiteitä
Verohallinnon tiedote, 13.12.2011
Verokorttien yhteydessä kaikki luonnolliset henkilöt saavat veronumeron. Veronumeroa tarvitsevat kuitenkin vain rakennustyömailla työskentelevät henkilöt, joten kenenkään muun ei tarvitse tehdä veronumeron suhteen mitään. Mahdolliseen muutosverokorttiin ei tule veronumeroa, joten alkuperäinen verokortti on syytä säilyttää, jotta veronumero pysyy tallessa.
Rakennustyömailla työskentelevät henkilöt antavat työnantajilleen verokortin, johon myös veronumero on merkittynä. Työmaalla työskentelevien on pidettävä esillä kuvallista tunnistekorttia, jossa veronumero näkyy.
– Siirtymäaika on kuitenkin pitkä. Tämän hetkisen tiedon mukaan työturvallisuuslain muutos, joka velvoittaa pitämään työmaalla henkilötunnistetta ja veronumeroa, tulee voimaan syyskuussa 2012. Ennen työturvallisuuslain muutoksen voimaantuloa aloitetuilla työmailla on kuuden kuukauden siirtymäaika, jonka kuluessa veronumeron sisältävä henkilötunniste voidaan ottaa käyttöön viimeistään 1.3.2013, ylitarkastaja Sari Wulff muistuttaa.
Muutoksen voimaantulon jälkeen aloitettavilla työmailla veronumero on oltava merkittynä henkilötunnisteeseen heti työmaan alkaessa.
Lisätietoa veronumerosta saa esimerkiksi Vero.fi:ssä julkaistusta artikkelista useimmin kysytyimpiä kysymyksiä veronumerosta. Artikkeliin lisätään jatkuvasti uusia kysymyksiä.
Lue lisää: Usein kysyttyä - Veronumero
Lue lisää: Palkan ennakonpidätystietojen suorasiirrosta.