a a

Ennakkoverot - avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön yhtiömies

Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön tuloista tuloveron maksaa yhtiömies. Ennakkoperintä yhtiömiehen saamasta yhtymän tulosta toimitetaan normaalisti ennakonkantona. Ennakonkannossa Verohallinto määrää yhtiömiehelle etukäteen maksettavan veron eli ennakkoveron. Ennakkoveron määrä perustuu yhtiömiehen saamaan tulo-osuuteen yhtymän verovuoden verotettavasta tuloksesta ja niiden on vastattava mahdollisimman tarkoin verovuoden lopullista veroa.

Avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö ei ole tuloverotuksessa erillinen verovelvollinen. Avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö ovat laskentayksiköitä, joiden eri tulolähteiden tulot jaetaan osakkaille verotettavaksi niiden osuuksien mukaan, jotka heillä on yhtymän tuloon.

Miten ennakkoverot määräytyvät?

Verohallinto määrää yhtiömiehelle yleensä automaattisesti ennakot tulevalle vuodelle viimeksi päättyneen verotuksen mukaan. Toimintansa aloittavan avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön yhtiömiehen on arvioitava verotettavan tuloksen määrä ja ilmoitettava se Verohallinnolle erillisellä ennakkoverojen hakemuslomakkeella. Jokaisen yhtiömiehen tulee erikseen ilmoittaa Verohallinnolle yhtymän verotettavan tuloksen määrä, koska ennakot määrätään yhtiömieskohtaisesti.

Avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön yhtiömiehen ennakoiden määrään vaikuttavat yhtymästä saatavan tulo-osuuden lisäksi myös kaikki muut yhtiömiehen verovuoden tulot vähennyksineen. 

Ennakkoverojen määrän tarkistaminen

Verohallinto määrää avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön yhtiömiehille ennakkoverot ja lähettää niistä postitse ennakkoveropäätöksen ja tilisiirtolomakkeet. Jos yhtymän yhtiömies on maksanut ennakkoveroja jo edellisenä vuonna, niin Verohallinto postittaa hänelle tulevan vuoden ennakkoveropäätöksen ja tilisiirtolomakkeet automaattisesti vuodenvaihteessa. Yhtymän yhtiömiehen on tarkistettava ennakoiden oikeellisuus, sillä niiden on vastattava mahdollisimman tarkoin verovuoden lopullista veroa.

Yhtymän yhtiömiesten kannattaa seurata ennakoiden perustana olevan tulosarvion toteutumista koko vuoden. Jos lopullinen tulos tulee poikkeamaan arviosta, ennakoiden määrään voi yhtiömies itse hakea muutosta. Jos esimerkiksi ennakot on määrätty liian suureksi, on erittäin tärkeää pyytää Verohallintoa alentamaan ennakoita sen sijaan, että jättäisi verot kokonaan maksamatta tai maksaisi vähemmän kuin on määrätty.

Jos ennakoihin on haettu muutosta tai jos Verohallinto on määrännyt ennakot vasta verovuoden aikana, Verohallinto lähettää uuden ennakkoveropäätöksen tilisiirtolomakkeineen yleensä muutoksen hakemista tai ennakoiden määräämistä seuraavan kuukauden alussa. Vaikka ennakoihin olisi haettu muutosta, ovat aiemmat ennakot ja niiden maksupäivät voimassa siihen saakka, kunnes uusi korvaava ennakkoveropäätös tilisiirtolomakkeineen saapuu.

Lue lisää ennakoiden viivästysseuraamuksista sivulta Henkilöasiakkaan ennakkoverojen maksaminen.

Avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön yhtiömiehelle määrätään ennakot veron suuruuden mukaan kahdessa tai useammassa yhtä suuressa erässä. Pienin maksettavaksi määrättävä ennakko on 170 euroa.

Ennakkoverojen maksamisesta

Miten ennakkoverot maksetaan?

Avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön yhtiömiehet maksavat ennakot henkilöasiakkaiden tavoin.

Lue avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön yhtiömiehen ennakoiden maksamiseen liittyvästä menettelystä sivulta Henkilöasiakkaan ennakkoverojen maksaminen.

Jos ennakkoveroja on maksettu liikaa

Jos avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön yhtiömies on maksanut ennakkoja liikaa, saa hän veronpalautusta. Verohallinto maksaa veronpalautukselle palautuskorkoa. Korko lasketaan verovuotta seuraavan helmikuun 1. päivästä alkaen palautuskuukautta edeltävän kuukauden loppuun. Palautukselle maksettu korko ei ole veronalaista tuloa.

Jos ennakkoveroja on maksettu liian vähän

Jos avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön yhtiömies on maksanut ennakoita liian vähän, puuttuvan osan veroista hän joutuu maksamaan jäännösverona lopullisessa verotuksessa. Jäännösverolle on lisäksi maksettava jäännösveron korkoa. Korko lasketaan verovuotta seuraavan helmikuun 1. päivästä jäännösveron ensimmäisen erän eräpäivään. Jäännösveron korko ei ole verotuksessa vähennyskelpoinen.

Ennakon täydennysmaksu

Avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön yhtiömies voi maksaa oma-aloitteisesti ennakon täydennysmaksua silloin, kun toiminnan tulosta ei ole määrätty ennakkoveroa lainkaan tai määrätty ennakkovero on ollut liian pieni. Ennakon täydennysmaksua maksettaessa yhtiömiehen tulee itse laskea ennakon täydennysmaksuna maksettavan veron määrä.

Lue lisää Verohallinnon ohjeesta  Ennakkoverot vuonna 2012 - luonnolliset henkilöt.



Henkilöasiakkaan ennakkoverojen maksaminen

Verohallinto lähettää ennakkoveroista maksajalle päätöksen ja tilisiirrot, joiden mukaan verot maksetaan. 

Henkilöasiakkaan ennakon täydennysmaksu

Vältyt jäännösveron korolta, jos maksat ajoissa ennakon täydennysmaksua.

Jäännösveron maksaminen

Jos et ole maksanut riittävästi veroja vuoden mittaan, sinun on maksettava puuttuvat verot jälkikäteen jäännösverona.

Henkilöasiakkaan ennakonpalautukset

Jos asiakas on maksanut verovuoden aikana liikaa veroja, hän saa ennakonpalautusta eli veronpalautusta. Verojen tarkka määrä varmistuu lopullisessa verotuksessa. Verohallinto maksaa verovuoden 2010 veronpalautukset asiakkaan ilmoittamalle pankkitilille 2.12.2011.


Sanasto

Sanastosta löydät keskeisimmät verotuksen termit.

A   B   C   D   E   F   G   H   I   J   K   L   M   N   O   P   Q   R   S   T   U   V   W   X   Y   Z   Å   Ä   Ö

Yrittäjien palvelunumero
ma–pe 9–16.15 (pvm/mpm)
020 697 004

Tärkeät päivämäärät

Sivu on viimeksi päivitetty 7.9.2010