Tuloverotus - avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö
Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön tulolähteen tulos jaetaan yhtiömiehille verotettavaksi tulo-osuuksina. Tulo-osuus jaetaan verotettavaksi yhtiömiehen pääomatulona ja/tai ansiotulona sen mukaisesti mikä on ollut yhtiömiehen osuus yhtymän edellisen verovuoden nettovarallisuuteen.
Tulolähteen tuloksen laskeminen ja tuloksen verottaminen
Avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö ei ole erillinen verovelvollinen. Yhtymän tuloverotuksen toimittaminen jakautuu toiminnan tuloksen laskentaan yhtymän tulolähteissä, esimerkiksi elinkeinotoiminnan tulolähteessä, ja tuloksen verottamiseen yhtiömiehen tulona. Muita tulolähteitä yhtymällä voi olla maatalouden tulolähde ja henkilökohtainen tulolähde.
Jokaisen tulolähteen tulos lasketaan kyseisen tulolähteen tuottojen ja kulujen erotuksena. Jos tulolähteen tuotot ovat suuremmat kuin tulolähteen kulut, muodostuu tulolähteen tulos. Jos tulolähteen tuotot ovat pienemmät kuin tulolähteen kulut, muodostuu tulolähteen tappio. Tulolähteen tuloksesta ei voi vähentää toisen tulolähteen tappiota.
Tulolähteen tappion vahvistaminen ja vähentäminen
Jos tulolähteen tulos on tappiollinen, vahvistetaan tappio kyseisen tulolähteen tappioksi. Avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön tappiota ei voi verotuksessa siirtää lainkaan yhtiömiehelle.
Jos tulolähteen tulos on voitollinen, tuloksesta vähennetään aiempien vuosien vahvistetut tulolähteen tappiot. Tappioiden vähentämisen jälkeen jäljelle jäävä osa tulolähteen tuloksesta jaetaan yhtiömiehille verotettavaksi. Yhtiömiehen osuutta jaettavasta tulolähteen tuloksesta sanotaan tulo-osuudeksi.
Tulolähteen nettovarallisuus ja tulolähteen palkat
Tulolähteen nettovarallisuus saadaan, kun tulolähteen varoista vähennetään tulolähteen velat. Tulolähteen nettovarallisuuteen lisätään 30 % verovuoden päättymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana maksetuista tulolähteen ennakonpidätyksen alaisista palkoista.
Elinkeinotoiminnan ja maatalouden tulolähteiden nettovarallisuutta käytetään kyseisen tulolähteen yhtiömieskohtaisten tulo-osuuksien jakamiseksi pääoma- ja ansiotuloon.
Yhtiömieskohtainen nettovarallisuus
Elinkeinotoiminnan nettovarallisuuteen tehdään yhtiömiestasolla määrätyt oikaisut.
Lue lisää oikaisuista yhtiömieskohtaiseen nettovarallisuuteen sivulta Avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön nettovarallisuus.
Yhtiömiehen tulo-osuuden pääomatulo ja ansiotulo
Elinkeinotoiminnan ja maatalouden tulo-osuudet jaetaan pääoma- ja/tai ansiotuloon silloin kun yhtiömiehinä on henkilö tai kuolinpesä. Henkilökohtaisesta tulolähteestä saatu tulo-osuus on kokonaan pääomatuloa.
Yhtiömieskohtaisesta tulo-osuudesta lasketaan ensin tulolähteen pääomatulon määrä. Tulo-osuuden pääomatulo määräytyy normaalisti sen osuuden perusteella, joka yhtiömiehellä on yhtymän edellisen verovuoden nettovarallisuuteen. Pääomatulon määrä on yleensä 20 % verovuotta edeltäneen verovuoden päättymishetken tulolähteen yhtiömieskohtaisesta nettovarallisuudesta.
Kun yhtiömiehen tulo-osuudesta on ensin laskettu pääomatulon määrä, on jäljelle jäänyt osa ansiotuloa.
Pääomatulot verotetaan yhdessä yhtiömiehen muiden pääomatulojen kanssa 30 %:n verokannalla. Yli 50 000 euron pääomatuloista veroprosentti on 32 %. Tulo-osuuksien ansiotulot verotetaan yhdessä yhtiömiehen muiden ansiotulojen kanssa progressiivisen veroasteikon mukaisesti.
Vähennykset yhtiömiehen tulo-osuudesta
Yhtiömiehen tulo-osuudesta tehdään määrätyissä tilanteissa yhtiömieskohtaisia vähennyksiä.
Lue lisää yhtiömiehen tulo-osuuteen kohdistuvista vähennyksistä sivulta Avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön yhtiömiehen tulo-osuus.