Yhdistyksen ja säätiön perustaminen
Yhdistyksen voi perustaa vähintään kolme henkilöä. Perustajina voi olla myös esimerkiksi yrityksiä tai yhdistyksiä. Säätiö perustetaan joko säädekirjalla tai testamentilla. Säätiöllä ei ole omistajia, jäseniä tai osakkaita. Säätiön pitää hakea etukäteen perustamislupa Patentti- ja rekisterihallitukselta.
Yhdistyksen perustamistoimet
Yhdistyksen voi perustaa vähintään kolme henkilöä. Yhdistyksen perustajissa voi olla myös esimerkiksi yhdistys, osakeyhtiö tai osuuskunta. Yhdistyksen perustamisesta tehdään perustamiskirja, johon liitetään yhdistyksen säännöt.
Yhdistys rekisteröidään tekemällä perustamisilmoitus Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään yhdistysrekisteriin. Ilmoitukseen liitetään perustamiskirja ja yhdistyksen säännöt. Tarkemmat tiedot yhdistyksen perustamisesta sekä perustamisilmoituslomakkeen saa osoitteesta www.prh.fi. Kun yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin, yhdistys saa kuusinumeroisen rekisterinumeron. Tämän jälkeen yhdistys voi käyttää nimensä perässä lyhennettä ry (rekisteröity yhdistys).
Y-tunnus tarvitaan silloin, jos yhdistyksellä on toimintaa, josta se joutuu tekemään ilmoituksen Verohallinnolle. Ilmoitus on tehtävä, jos yhdistys esimerkiksi
- toimii työnantajana (ilmoittauduttava Verohallinnon työnantajarekisteriin)
- harjoittaa arvonlisäverollista toimintaa (ilmoittauduttava Verohallinnon arvonlisäverovelvollisten rekisteriin).
Yhdistys saa Y-tunnuksen täyttämällä perustamisilmoituslomakkeen Y1. Samalla lomakkeella yhdistys voi myös ilmoittautua Verohallinnon rekistereihin (esimerkiksi arvonlisäverovelvollisten rekisteriin) sekä Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin.
Yhdistyksen on tehtävä perustamisilmoitus kaupparekisteriin, jos yhdistyksellä on elinkeinon harjoittamista varten joko pysyvä toimipaikka tai vähintään yksi työntekijä. Yhdistyksen on oltava rekisteröitynä yhdistysrekisterissä, ennen kuin kaupparekisteri-ilmoitus voidaan rekisteröidä.
Yhdistys on aina kirjanpitovelvollinen. Säännönmukainen tilikausi on 12 kuukautta. Kun toiminta aloitetaan, lopetetaan tai tilikautta muutetaan, tilikausi voi tilapäisesti olla tätä lyhyempi tai pidempi, kuitenkin enintään 18 kuukautta.
Säätiön perustamistoimet
Säätiö on määrätarkoitukseen luovutettu omaisuus. Säätiön tarkoitus määritellään säätiötä perustettaessa. Säätiöllä ei ole omistajia, osakkaita tai jäseniä.
Säätiö voidaan perustaa kahdella tavalla, säädekirjalla tai testamentilla. Perustamisessa on kaksi vaihetta. Ensin säätiön on haettava perustamislupaa Patentti- ja rekisterihallitukselta. Jos lupa myönnetään, säätiön pitää tehdä ilmoitus Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään säätiörekisteriin. Ilmoitus tehdään perustamisilmoituslomakkeella Y1. Säätiö pitää ilmoittaa säätiörekisteriin kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun säätiö on saanut perustamisluvan. Muutoin perustamislupa raukeaa.
Perustamisluvan edellytyksenä on, että säätiön tarkoitus on hyödyllinen. Perustamislupaa ei voida myöntää esimerkiksi, jos säätiön tarkoituksena on liiketoiminnan harjoittaminen tai jos on ilmeistä, että säätiön pääasiallinen tarkoitus on hankkia taloudellista etua säätiön perustajalle tai toimihenkilölle. Lupaa ei voi saada myöskään silloin, jos säätiölle tulevan omaisuuden arvo on alle 25 000 euroa tai sellaisessa epäsuhdassa säätiön tarkoitukseen, ettei säätiön perustamiselle ole edellytyksiä.
Tarkemmat tiedot säätiön perustamisesta saa osoitteesta www.prh.fi.
Jos säätiöllä on elinkeinotoiminnan harjoittamista varten pysyvä toimipaikka tai palveluksessa vähintään yksi työntekijä, säätiön on lisäksi tehtävä perustamisilmoitus Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin. Ilmoitus tehdään muutos- ja lopettamisilmoituslomakkeella Y4. Samalla lomakkeella säätiö voi tarvittaessa ilmoittautua myös Verohallinnon rekistereihin, esimerkiksi arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Säätiön on oltava rekisteröitynä säätiörekisterissä, ennen kuin kaupparekisteri-ilmoitus voidaan rekisteröidä.
Säätiö on aina kirjanpitovelvollinen. Säännönmukainen tilikausi on 12 kuukautta. Kun toiminta aloitetaan, lopetetaan tai tilikautta muutetaan, tilikausi voi tilapäisesti olla tätä lyhyempi tai pidempi, kuitenkin enintään 18 kuukautta.
Mistä Y1- ja Y4-lomakkeen saa
Perustamisilmoituslomakkeen Y1 ja muutos- ja lopettamisilmoituslomakkeen Y4 saa osoitteesta www.ytj.fi. Lomake postitetaan osoitteella PRH-Verohallinto, Yritystietojärjestelmä, PL 2000, 00231 Helsinki.